Hankkeissa mukana miljoonia osallistujia
Komission kertomuksessa Kansalaisten Eurooppa -ohjelman väliarvionnista vuosilta 2007 - 2009 voi todeta, että EU-mittakaavassa varsin pienillä rahoilla on saatu aikaan merkittäviä tuloksia.
Ohjelmalle on budjetoitu koko seitsemän vuoden ohjelmakaudelle yhteensä
219,78 miljoonaa euroa. Kolmena ensimmäisenä vuonna on tehty esimerkiksi seuraavaa:
- on toteutettu yhteensä 2 835 ystävyyskuntatapaamista, joissa oli mukana 6 805 kuntaa ja 2,5 miljoonaa osallistujaa
- 216 ystävyyskuntien verkostohanketta sai tukea. Näissä on ollut mukana 204 952 osallistujaa
- tukea näille hankkeille myönnettiin 33,7 miljoonaa euroa
- Euroopan tason kansalaisjärjestöille ja EU-politiikan ajatushautomoille jaettiin toimintatukea 10,9 miljoonaa euroa
- Kansalaisjärjestöjen 366 tuettua hanketta saivat yhteensä 11,6 miljoonaa euroa tukea. Pelkästään jo vuonna 2009 näihin hankkeisiin osallistui 27 305 osallistujaa.
- Euroopan aktiivinen muistiperintö -hankkeita toteutettiin yhteensä 141. Rahaa näille hankkeille myönnettiin 4,9 miljoonaa euroa.
Haasteita riittää
Jo pelkästään näiden lukujen valossa on ilmiselvää, että ohjelmalle on ollut käyttöä ja merkittävä tilaus ja vauhti senkun kiihtyy: viime vuonna hankkeisiin osallistui
yli miljoona osallistujaa, tarkemmin sanottuna yhteensä 1 146 543 eurooppalaista!
Väliarvioinnista voi kuitenkin lukea, että tuettujen hankkeiden johtavat kumppanit eivät jakaudu tasaisesti kaikkiin ohjelmamaihin. Unkari, Ranska, Saksa , Itävalta ja Puola ovat oikeita hankerohmuja, kun taas pohjois-Euroopan mailla on tässä suhteessa vielä paljon parannettavaa. Eiköhän tehdä tässä suhteessa muutos loppuohjelmakaudella!
Kevätterveisin
Mauri Uusilehto
PS. Hyvää Eurooppa-päivää 9.5. kaikille!