 |
|
 |
 |
Hyvä urheilun alalla toimiva |

Euroopan komissio on käynnistänyt hakukierroksen, jolla tuetaan
eurooppalaisia liikunta- ja urheilualan
yhteistyöhankkeita seuraavista teemoista:
- sopupelien torjuminen
- aktiivista ikääntymistä tukevan liikunnan edistäminen
- tietoisuuden lisääminen tehokkaista tavoista edistää urheilua kuntatasolla
- kansainväliset ruohonjuuritason urheilukilpailut naapurialueiden tai -jäsenvaltioiden kesken.
Hankkeiden tarkoituksena on tunnistaa ja testata liikunta- ja urheilualalle sopivia verkostoja ja hyviä toimintatapoja näistä teemoista. Teemoja halutaan lähestyä laajasti, joten tuettaviin hankkeisiin tulee
osallistua järjestäjiä useasta
EU-maasta. Järjestäjät voivat
olla julkisia toimijoita tai alalla toimivia kansalaisjärjestöjä. Hakuaika päättyy tiistaina 31.7.2012.

Alan yhteistyötä ja verkostoitumista
tukemalla valmistellaan EU:n tulevia toimia urheilun alalla. Vuosille 2014-2020 on ehdotettu perustettavaksi koulutuksen, nuorison ja urheilun Yhteinen Erasmus -ohjelma (Erasmus for All).
Vuonna 2012 Euroopan komissio rahoittaa tämän hankehaun puitteissa eurooppalaisia yhteistyöhankkeita yhteensä noin 3,5 miljoonalla eurolla.
Lue lisää liikunta- ja urheilualan EU-tason toimista Euroopan komission verkkopalvelussa
|
|
|

 |

EU:n toimintaa urheilun alalla linjaavat |
|
 |
 |
Hakulomakkeet ja neuvonta |

Euroopan komission koulutus-, nuoriso- ja kulttuuriasioista vastaavan
pääosaston (DG EAC) urheiluyksikkö järjestää urheilun hakukierroksen.
Hankeneuvontaa saa ensisijaisesti Euroopan komissiosta ja hakuaineisto on
julkaistu komission verkkopalvelussa. Kysymyksiä voi lähettää osoitteeseen EAC-SPORT-PREPARATORY-ACTION@ec.europa.eu.
Tutustu hakuaineistoon komission verkkopalvelussa
CIMO tiedottaa hakukierroksesta Suomessa.
Kysymyksiä voi lähettää osoitteeseen urheilu@cimo.fi. Tiedotuksesta vastaa CIMOn nuoriso ja kulttuuri -yksikkö.
Lue lisää tuen hakemisesta tästä tiedotteestamme
|
|
|
|
|
|