Tulosta
 

Uutiskirje 2/2009

7.12.2009

Sisältö

Pääkirjoitus

Hyvä lukija!

Ensimmäinen koulujen kansainvälisyyspäivä Espoon Dipolissa 6.11.2009 oli menestys. Noin 170 opettajaa kokoontui kuulemaan ja keskustelemaan koulujen kansainvälisen toiminnan tuloksista CIMOn tutkijan Siru Korkalan alustuksen pohjalta. Selvityksen tuloksia pohdittiin myös paneelissa ja ryhmäkeskusteluissa.

Kansainvälisyys on monissa kouluissa jo osa normaalia toimintaa – yhteisesti todettiin, että koulun johdolla on suuri merkitys sille, miten kansainvälisyyttä koulussa toteutetaan. Parhaimmassa tapauksessa osana opettajien ja oppilaiden koulutyötä, johon osallistuu, jos ei aivan kaikki, niin kuitenkin valtaosa koulun henkilöstöstä - mutta myös joskus erillisenä yksittäisen opettajan hankkeena. Jatkuva tiedottaminen kv-työstä on yksi edellytys sen onnistuneelle toteutukselle.

CIMOn uusi johtaja Pasi Sahlberg toi tilaisuudessa näkökantaa siihen miten suomalainen koulu nähdään ja koetaan ulkomaisesta näkökulmasta. Mitkä ovat sen ominaispiirteitä ja vahvuuksia yhä kansainvälistyvämmässä maailmassa.

OPH:n ja Espoon kaupungin yhteistyönä järjestetystä päivästä halutaan tehdä perinne. Ensivuoden syksyllä tapaamme Mikkelissä, jolloin uusi Itä-Suomen aluehallintovirasto ja Mikkelin kaupunki ovat CIMOn ja OPHn yhteistyötahoja päivän järjestelyissä. Kutsu tilaisuuteen lähetetään mm. kaikille Comenius-listan jäsenille.

Eurooppa koulussa – Koulu Euroopassa on uusi päänavaus Eurooppa-tietouden lisäämiseksi kouluissa. Tämän hankkeen toiminnoista lisää tuonnempana tässä julkaisussa.

Comenius-kouluille suunnattuun oppilasliikkuvuuden toimintoon osallistuu sen ensimmäisellä hakukierroksella 13 maata, Suomi näiden joukossa. Hakuaika päättyi 1.12.2009.  Toiminto täydentää hyvin nykyistä Comenius-tarjontaa. Uuden hanketyypin myötä yhä useammalla suomalaisoppilaalla on mahdollisuus käydä koulua 3-10 kk muussa Euroopan maassa. Tästäkin lisää tuonnempana tässä uutiskirjeessä.

Vaikka kuluvaa vuotta on vielä jonkin matkaa jäljellä – kiitän tässä yhteydessä kaikkia  kv-toimintaan osallistuneita kouluja ja opettajia hyvästä yhteistyöstä ja toivotan samalla hyvää joulunaikaa – sitten kun se koittaa.

Tulevan vuoden tammikuussa olemme Helsingin Messukeskuksessa Next Step – messuilla 14.-15.1 ja EDUCA messuilla 29.-30.1 – tervetuloa sinne!

Nina Rekola

Koulu Euroopassa - Eurooppa koulussa

CIMOon on tullut uusi Koulu Euroopassa – Eurooppa koulussa -ohjelma.

Lue lisää >

CIMO Educassa 29.-30.1

Tervetuloa tutustumaan CIMOn kouluille tarjoamiin kansainvälistymismahdollisuuksiin osastolla 2 c 40!

Lauantaina 30.1.2010 on myös luvassa kolme mielenkiintoista miniseminaaria!

Lue lisää >

Kansainvälisyyspäivän antia